Keitä me olemme?

Lähituote Sulo on kahden sisaruksen perustama varainkeruuseen ja yrityslahjoihin keskittynyt yritys. Olemme tehneet töitä yhdessä jo ennen Suloa yli kymmenen vuoden ajan, joten ajatus yhteisestä yrityksestä tuntui alusta alkaen luontevalta. Anu edustaa Sulossa luovuutta ja hulluutta, kun taas Miikka malttia ja harkintaa – erinomainen yhdistelmä siis!

Olemme molemmat myös vanhempia ja siten erilaiset varainkeruukampanjat niin päiväkodeissa, kouluissa ja urheiluseuroissakin ovat tulleet meille tutuiksi. Huomasimme kuitenkin pian, että varainhankinnat pyörivät samojen tuotteiden äärellä ja ulkomailla tuotettujen tavaroiden, makeisten tai leivonnaisten myynti ei tuntunut meistä mukavalta ajatukselta – sellaiselta, jota voisimme hyvillä mielin tehdä. Halusimme varainhankinnan tuottavan iloa ja hyötyä mahdollisimman monelle. Tähän perusajatukseen nojaten sai lopulta alkunsa useamman vuoden ajatushautomon pohjalta Lähituote Sulo.

Lähituote Sulon arvot perustuvat kotimaisuuteen, pienyrittäjyyteen ja lähituotantoon. Voitte valita myyntituotteenne täysin vapaasti myyntivalikoimastamme. Sulon valikoidut tuotteet koostuvat erilaisista makeisista, viljatuotteista, hilloista, kauneuden sekä hyvinvoinnin tuotteista ja käsitöistä. Voitte olla varmoja, että suomalaisen työn lisäksi jokainen myytävä tuote on taatusti puhdasta, ekologista ja tuoretta.

Lähituote Sulon tuotteilla saatte ryhmällenne rehdin ansion ja tuette pienyrittäjiä, raaka-ainetuottajia sekä vahvistatte lähialueen tuotannon monipuolisuutta. Kun pidämme lähialueen tuotannon elinvoimaisena ja monipuolisena, mahdollistamme uusien ja samalla entistä parempien tuotteiden valmistamisen. Meille molemmille asiakaspalvelu on sydämen asia ja haluammekin tehdä kaikkemme, jotta olette tyytyväisiä ja kampanjat sujuvat ongelmitta.

Miikka
miikka@lahituotesulo.fi
0503586747

Anu
anu@lahituotesulo.fi
0407508918